Vuoteni 2017.

30.12.2017
Silläkin uhalla, että tästä blogista on tulossa kunnon ystäväkirja, palailen tänne taas erään kysymyspostauksen kera. Olen tämän vuoden koonnin toteuttanut jo useana vuonna ja tiedä sitten oletteko te kiinnostuneet, mutta itselle jää tästä tosi kiva muisto. Plus oli jotenkin mieletöntä etsiskellä kuvia vuoden varrelta ja tajuta miten hirmuisesti on ehtinyt tapahtumaan! Ja miten paljon meidän lapset ovat vuodessa kasvaneet, miten paljon olen itse muuttunut. Mutta sellai hyvällä tavalla :)

Kuvissa siis näkyy pieni muistelo eri kuukauisista ja tekstissä parempi pureutuminen vuoteen 2017.


Tammikuun alussa mun isä oli meitä hoitamassa pari kolme viikkoa ja mä aloin pikkuhiljaa palaamaan omiin voimiini.
Kävelin paljon luonnossa ja sain uutta energiaa.
Käytiin eka kertaa muuton jälkeen koko perhe rannalla ja ihastuttiin pikkusen enemmän meidän uusiin kotihuudeihin. 

1. Mitä sellaista teit viimeksi kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
Sori, että tästä tulee ehkä vähän järkky postaus osin, koska eka mikä tähän tuli mieleen on, että osallistuin elämäni ekan kerran irlantilaisiin hautajaisiin. Se niinkuin nousee esille sellaisena isoimpana juttuna, mitä en ole koskaan aikaisemmin tehnyt.

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutena vuotena tekemäsi lupaukset?

Mä en tainnut viime uutena vuotena tehdä yhtäkään lupausta vaan toivoin vain, että voisin paremmin ja voisin elää normaalia arkea. Nyt on ihan mielettömän rauhallinen ja tasapainoinen olo vuoden takaiseen verrattuna eli taisin onnistua <3

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Juu tuli! Olen saanut kivoja kavereita ja tuttuja ja paria uskallan kutsua ystäviksikin :)

Helmikuussa teimme reissun toiselle lähimmistä isoista biitseistä nelistään lasten kanssa.
Aloin olemaan jo todella arjessa kiinni ja kivoja juttuja oli, että lapset aloittivat harrastuksia, minkä myötä itsekkin tutustuin uusiin ihmisiin.
Esikoinen täytti 7-vuotta ja tämä kuva jaksaa aina vain naurattaa :D
Tyyppi on muuttunut vuodessa lapsista eniten. Ihana iso poika <3

4. Menetitkö ketään läheistäsi?
Kumpa tähän ei tarvitisi vastata kyllä, mutta rakas, maailma ihanin appiukkoni ja miehen täti, kuka myöskin oli minullekin rakas nukkuivat pois nyt joulukuussa vain parin viikon välein.

5. Missä maissa vierailit?

Suomessa käytiin lasten kanssa ja sieltä käsin Tukholman risteilyllä vanhempieni kanssa eli kävin myös Ruotsissa.

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et viimeksi kuluneen vuoden aikana saanut?

Molemmat Liamin kanssa haaveilimme kovasti perheen yhteisestä rantalomasta, mihin emme vielä tänä vuonna päässeet. 

Maaliskuussa oli jo tosi keväistä. Fiilistelin kaikki sisutusjuttuja ja pidettiin pojille yhteiset isot synttärit.
Tämä tyyppi täytti 5 ja alkukankeuksien jälkeen olikin hetkessä lapsista kaikista juurtunein tänne Killarneyyn.
Hän sai naapurin pojasta hyvän ystävän ja luokan pojat ovat myös tiivis porukka. Enempää en voisi edes toivoa <3

7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?

3.12 on toki se päivä, kun hyvästelimme Liamin isän, mikä tietenkin peruuttamattomasti muutti meidän elämän. Ikävä on toki musertava, mutta samalla kokemuksesta syntyi jotain uskomatonta rauhaa ja elämänkatsomusta. Olemme keskustelleet todella laajasti kaikesta maan ja taivaan välillä ja tuntuu, että olemme molemmat monella tavalla kasvaneet taas harppauksen aikuisemmaksi.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?

Varmastikkin BBG-jumppien 12 viikon ohjelman suorittaminen nyt jo toista kertaa. Jumppailin siis nuo Kayla-jumpat viime keväänä ja kesänä. Ja pian taas aloittelen uudestaan, kunhan kotiudumme Suomi-lomalta ;)

9. Mikä oli suurin pettymyksesi?

Kauhea sanoa, mutta varmaan meidän kesäinen Suomen reissu. Olin tosi huonossa kunnossa henkisesti ja fyysisesti kipeänä flunssassa ja lihasjumeissa ja niinpä monet jutut, mitä olin haaveillut että tehtäisiin, jäivät tekemättä. Jälkeenpäin tuntuu, kun olisin maanut sängynpohjalla koko 3 viikkoa, vaikka todellisuudessa saimme sentään viettää paljon aikaa mun perheen kanssa <3

10. Sairastitko tai loukkaannuitko?

No kyllä! Olen ollut on-off kaiken maailman poskiontelontulehduksissa ja flunssissa koko tämän vuoden toisen puoliskon. Ja alkusyksystä vaivasi ihan kauheat selkäkivut, mutta onneksi ne ovat sittemmin helpottaneet, kun ostimme uuden patjan.

11. Mikä oli paras ostoksesi?

No se patja! Meillä oli ihan karsea vuokraisännän kuopalle kulunut joustinpatja ja molemmilla ihan hirveät niska-selkä-kivut. Uusi patja on ihan unelma hyvä ja se on päällystetty merinkovillakankaalla eikä siihen oli laisinkaan sen takia ruiskittu mitään palonestoaineita tai muita myrkkyjä. Täyttä rakkautta!

12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Yksi ja sama ihminen jaksaa lähipiirissä pöyristyttää vuodesta toiseen :D

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Aika varmasti ruokakauppaan!

14. Mistä ihan todella, todella innostuit?

Ajatuksesta opiskella valokuvaajaksi ja perustaa oma yritys.

Huhtikuussa ihastelin kirsikankukkasia ja vanhemani olivat meillä lomailemassa.


Tämä tyyppi sai haaveilemansa puvun ja vei minut treffeille. Yksi elämäni parhaista illoista <3

15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?

Nämä nyt kovasti painottuvat tuohon joulukuun alun tapahtumaan, mutta juuri, kun minä ja lapset ajelimme hoitokotiin, missä appeni oli viimeisiä hetkiään, soi radiosta The Christmas song. Lauloin mukana, itkin ja mietin, että nyt hän on varmasti lähtenyt jatkamaan matkaansa. Ja näin oli - kellon tarkasti.

16. Viime kauteen verrattuna, oletko:
I. onnellisempi vai onnettomampi:

Onnellisempi <3 Paljon paljon onnellisempi. Nyt tuntuu, että on kaikin puolin tasapainoisempi ja onnellisempi ja rauhallisempi olo.

ii. laihempi vai lihavampi:

Ehkä pikkusen laihempi, mutta en enää yhtä timmissä kunnossa, kuin kesällä jumppailujen tuloksena. Silloin oli oikein elämäni kunnossa ja kaipaan tuota voimakasta tunnetta niin paljon. Itseasiassa olen nyt muuten oikein tyytyväinen kokooni, mutta kaikki hyllyvät ja heiluvat kohdat saisivat olla lihasta mielummin. 

iii. Rikkaampi vai köyhempi:

Miltei samoissa mennään. Ehkä piirun verran rikkaampi rahallisesti, mutta aika varatonhan mä siis periaatteessa ole edelleen ;D

17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Joogannut ja nukkunut enemmän.

18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

No tämä ei ole varsinaista tekemistä, mutta toivoisin, että olisin ollut vähemmän kipeänä ja puolikuntoisena ja sitä myöten en ole päässyt liikkumaan miltei laisinkaan nyt syksyllä ja talvella. Koira-rukkakin on kärsinyt, kun ei ole päässyt tarpeeksi pitkille lenkeille.


Toukokuussa meitä helli taas ihanat ilmat ja vietimme vuoden parhaan rantapäivän ja -illallisen.
Mikään salaatti eilen ole ehkä ikinä maisutunut yhtä ihanalta, kun tuo nimenomainen fetasalaatti juuri tuona päivänä.
Toukokuussa Töpsykkä ja minä nautittiin myös viimeisistä yhteisistä rauhallisista aamuista, koska hän kävi kevätpuolen play schoolia iltapäivisin.

19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?

Joulua vietimme koko Liamin perheellä hänen veljensä luona ja meillä oli tosi mukava joulupäivä. 
Kesäkuussa olin juuri ruvennut hoitopoikia hoitamaan eli taisin tehdä juuri juhannusviikonlopun niitä hommia.

20. Rakastuitko kauden aikana?

Oi kyllä! Siskolleni syntyi helmikuussa maailman ihanin vauva, kehen olen ihan huumassa. Kaikki siskojen lapset on mulle ihan superrakkaita, mutta tuo vauvis on uusin tuttavuus <3

Kesäkuun alkupuolella meitä helli ihanat säät ja pojat oppi kiipeämään kodin vastapäiseen puuhun ja viettivät sielä sitten koko kesän :D
Puolessa kuussa aloitin lastenhoitohommat ja opettelin uudenlaista arkea.

21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?

X-factoria ja Celebrity get me out of here-ohjelmaa tuli seurattua tänäkin syksynä, mutta en nyt sanoisi, että ne ovat lempiohjelmiani.

22. Vihaatko mitään tai ketään jota et vihannut tähän aikaan viime vuonna?

Meidän autovakuutusyhtiö möhli tuossa marraskuussa ihan hullun pahasti ja meinasi laittaa meidät maksumiehiksi, vaikka emme olleet tehneet yhtään mitään väärää. Onneksi heidän sössimisensä paljastui ja asia korjaantui ilman euroakaan, mutta me miehen kanssa suututtiin niin ikihyviksi, että samaa firmaa ei enää tämän vuoden jälkeen käytetä taatustikkaan.

Heinäkuun alussa tein kayla-jumpat loppuun ja olin ihan älyhyvässä fyysisessä kunnossa. Näkyy varmaan naamasta!
Saman tien tulinkin sitten kipeäksi ja sillä tiellä olenkin ollut siitä asti.
Suomen lomalle lähdettiin heinäkuun puolessä välissä ja heti alkuu Tukholman risteilylle. Se olikin ikimuistoinen reissu ja meillä oli tosi kivaa.
Olisipa ihana päästä samanlaiselle reissulle uudestaan!

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?


24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Ei taida olla mitään uusia löytöjä, mutta Liam osti rikkoutuneen lp-levysoittimen tilalle uuden soittimen syyskuussa ja on ollut taas ihana kuunnella kaikkia meidän vinyylejä.

Elokuun ensimmäiset päivät vietimme vielä Suomessa ja sitten jouduin hyvästelemään rakkaimman lapsuudenkotini, sillä vanhempani muuttivat uuteen osotteeseen meidän matkan jälkeen. Sydämeni särkyi varmasti miljoonaksi pirstaleeksi ja tuntui ettei kyynelille tule loppua, vaikka kyseessä sinänsä vanhemmilleni olikin oikein positiivinen ratkaisu. Mutta omasta kotikodista luopuminen... huh, se oli vaikeaa.
Irlannissa vielä koulujen lomat jatkuivat koko kuukauden ja meidän päivät olivat touhukkaita kera 5 lapsen useampana päivänä viikossa. Säät oli aika kurjat, mutta onneksi ehdittin silti vähän näkemään edes uusia paikkoja ennen arjen alkamista.

25. Mitä halusit ja sait?

Varmasti paljonkin, mutta nyt ihan viimeisimpänä tulee mieleen, että haikailin tässä postauksessa vilahtavaa pronssista mekkoa, mutta en raaskinut sitä täyteen hintaan ostaa. Sain, tai no ostin, sen nyt alesta puoleen hintaan. Kannatti siis odotella :)

26. Mitä halusit, mutta et saanut?

Paremman ihon! Mun iho on ollut koko vuoden ihan hirveässä kunnossa. Olin jo menossa ihotautilääkärille Suomessa, mutta sillä lomalla mun iho itseasiassa vähän parantui ja se sitten jäi. Ja olen kokeillut kaikkea. Sokerittomuutta, maidottomuutta, gluteenittomuutta, öljypuhdistusta, luonnonkosmetiikkaa, perus Niveaa. Olen vaihtanut kasvopyyhkeitä ja tyynyliinaa tiuhaan tahtiin, kuorinut ja niin edelleen. Nyt uutena vuotena pallottelen vielä kahden mahdollisen jeesauksen kanssa eli joko teen viikon mehupaaston, mistä mulla on aikaisempaa kokemusta ja/tai kokeilen olisiko vegaaniudesta vaikkapa kk:n verran mitään iloa.

Syyskuussa pyörähti sitten tavallinen arki käyntiin ja Elsikin aloitti play schoolin aamuryhmässä.
Loppukuusta ajelimme pikkulomalle vanhaan kotipaikkaan Clifdeniin ja oli ihan nähdä tuttuja ja rakkaita paikkoja.

27. Mikä oli vuoden paras elokuva?
Mä olen ihan leffateatterissa käynyt katsomassa vain lastenleffoja (joista Sing oli paras), mutta kaivoin kerran keskellä päivää lasten ollessa koulussa laatikosta aikoja sitten ostamani dvd:n About time (Love Actuallyn tekijöiltä) ja se oli tosi ihana leffa.

28. Mitä teit syntymäpäivänäsi, ja paljonko täytit? 

Täytin 33 ja muistan mulla ja miehellä oli vapaapäivä ja lapsilla loppui sinä päivänä koulu kesälomille. Mutta mulla ei ole mitään muistikuvaa, mitä me oltaisiin muuten tehty!

Lokakuussa odotettiin jännittyneesti Hurrikaani Opheliaa ja minä erityisesti sitä pääsevätkö vanhempani turvallisesti laskeutumaan Dubliniin.
Vanhempani siis tulivat meille reiluksi viikoksi ja onneksi juuri viime hetkillä pääsivät Irlantiin ennekuin nuo hurjat tuulet alkoivat puhaltamaan.
Juhlimme Elsin 4-vuotispäiviä ja granny ja grandad tulivat myös paikalle. Grandadin viimeinen vierailu meillä <3
Myöskin Halloween oli aivan mahtava tänä vuonna ja todella panostimme koristeluihin ja itse trick and treat-ilta oli ikimuistoinen.

29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selkeästi paremman ja onnellisemman?
Eka ajatus on, että ei mikään, kun kaikki meni just niinkuin pitikin, mutta luulen, että jos nyt viimeisen 5kk sairastelut olisi voinut korvata liikunnalla ja meditoinnilla, olisi tämä vuosi varmaan ollut vieläkin parempi.

30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?

Tää on aina niin vaikea kysymys! Yksinkertainen ja naisellinen. Tuossa heinakuun ekassa kuvassa näytän kaikista eniten siltä, miltä mä yleensäkkin tyylillisesti näytän. Pikkuisen myös leikkisä ja nuori, koska mähän olen vielä vaiks kuinka nuori :D

31. Mikä piti sinut järjissäsi?

No siihen nähden, että vuoteen lähdettiin niin etten ollut kovinkaan järjissäni heh :D, varmaan jatkossa isoin järjessä pitäjä oli sellainen oman navan hiljainen tuijottelu ja itsesuggestio. Itsetutkiskelu. Ja tietysti liikunta.

Marraskuussa yrtitettiin elää tavallista arkea, mutta samalla huolestutti grandadin joutuminen sairaalaan pahan kaatumisen jälkeen.
Kävimme viikonlopun verran häntä katsomassa ja olimme niin onnellisia, kun saimme olla sielä lähellä, vaikka hänen muistisairautensa tuntui ottaaneen valtavan harppauksen.

32. Ketä julkkista himoitsit eniten?
Vastaan, että yhä edelleen David Beckham miellytti eniten mun silmää. En nyt häntäkään varsinaisesti himoinnut :D

33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikautti sinua eniten?

Trump kaikkeudessaan ja Brexit tietysti mietitytti, että miten se tulee erityisesti meidän saareen vaikuttamaan. Kaikki terroriteot hirvitti jopa niin, että Suomeen lähteminen tuntui jotenkin vähän jännältä.

34. Ketä kaipasit?

Omaa perhettäni ja Suomea.

Joulukuu alkoi ikävissä merkeissä, mutta onneksi siinä ehti olla viikko välissä, kun vietimme todella tunnelmallista ja jouluista aikaa lasten kanssa. Kuuntelimme jouluradiota ja tunnelmoimme. Sitten vielä jouduimme lähtemään toisiin hautajaisiin kuukauden sisään, mutta täytyy kyllä vähän hehkuttaa näitä meidän lapsia. He olivat kaikissa näissä poikkeustilanteissa ja kirjoissa istumisissa ihan esimerkillisen kiltisti. Olen todella ylpeä heistä <3
Jouluksi palasimme vielä miehen kotikaupunkiin ja vietimme joulunajan hänen perheensä kanssa.

35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?

No se siskoni vauva. Hän on vain niin murmeli ihana! Mut toki tutustuin tosi ihaniin tyyppeihin myös täällä meidän kylillä.

36. Mikä tai kuka yllätti sinut viime vuonna?

Nämä viime kuukauden meidän lähipiirin tapahtumat. Yllätyin, miten paljon niin suuresta surusta voi löytyä myös hyvää ja rauhallista. Saman tapahtuman myötä tietyt ihmissuhteet syveni ja jopa meidän lapset tapasivat eka kertaa pikkuserkkujansa, keiden kanssa heistä tuli heti tosi hyviä kavereita.

Itse yllätin myös itseni moneen kertaan.


37. Mitkä viisi asiaa asetat tavoitteiksesi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia, vaan henkilökohtaisia tavoitteita.



Ensinkin haluan aloittaa opiskelut nyt ihan pian ja saada järkättyä arkeen sellaisen sopivan rytmin koulutehtävien (iik!) ja kaiken muun kesken. Haluan tietysti hoitaa kaikki moduulit kunnialla ja toivottavasti oppia paljon paljon uutta ja kehittää tekniset valokuvaustaidot sille tasolle, että pystyn toteuttamaan visioitani.



Ja sitten haluan ehdottomasti liikunan osaksi arkea. Taidan aloittaa nyt tosiaan taas noilla hyväksi havaituilla jumpilla, vaikka täytyy sanoa, koska olen niitä jo niin monta kertaa tahkonnut, kaipaan jo pikkusen vaihtelua. Mut tuon pre-trainingin ja 12 viikon ohjelman nyt vedän alkuun läpi ja sit katson, mitä seuraavaksi. Kuka on mukana?!



Yritän pakostakin elellä mahdollisimman säästeliäästi ja vielä enemmän kiinnittää huomiota menoihin.

Blogia toivon kehittäväni pikkusen paremmaksi ja päivitellä tätä ainaskin pari kolme kertaa viikossa.

Ja kaikkeni yritän nyt myös pureutua nukkumisrytmin kääntämiseksi vähän aikaisemmaksi ja samalla ruutu-ajan rajaamista illasta ja enemmän ihan lehtien ja kirjojen lukemista ja sitä meditointia taikka vaikka ihan itseni puunaamista kasvonaamioin sun muiden kera iltaisin.

***

Siinähän taas niitä. 
Odotan ihan hirveästi uutta vuotta ja päädyinkin jo siivoilemaan joulut miltei täysin.

2018 - I'm ready <3

Oletko sinä tehnyt jo uuden vuoden suunnitelmia?
6 kommenttia on "Vuoteni 2017."
  1. Ei vitsit miten ihana postaus<3 mä täällä elin mukana tunteissa ja välillä tuli kyyneleet ja välillä helskyi nauru:D

    Musta tää sun blogi on vaan niin ihana ja elämää täynnä! Jotenkin rohkea myös!!

    Niin ja Ps: energiatuulet lupailee ensi vuodelle vapautta..viime vuosi oli niitä ns omien kompastuskivien läpikäyntiä ja just niiden havainnointia ja ens vuonna on sit toteutuksen aika, vähän niinkun tää vuos olis viritetty jousi ja tsekattu esteet ja ens vuonna sillä voi ampua ja toteuttaa just niitä omia unelmia<3 eli sillai tää sun uus opiskelu kuulostaa ihan just hyvältä ajankohdalta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö mä olen lukenut kovin samansuuntaisia ajatuksia tulevasta vuodesta <3 Täytyy toivoa, että näin tosiaan käy ja toisaalta omilla ajatuksilla ja motivaatiollahan on myös paljon asian kanssa tekoa :)

      Ja kiitos kovasti kehuista, ne lämmittää aina sydäntä. Ihana, kun jaksat niin usein kommentoida - kiitos siitä Elli!

      Poista
  2. Toivotan menestystä isoille ja pienille suunnitelmillesi! Vuosi on oikeasti aika lyhyt pätkä jälkikäteen ajateltuna, erityisesti pienten lasten kanssa. Itse en suuremmin ole jaksanut suunnitella, jos vaikka saisi nukuttua nykyistä enemmän ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, että vasta nyt vastailen kommenttiisi ja samaa mieltä olen, että pienten lasten kanssa vuosi tuntuu menevän hujauksessa. Elävästi muistuu mieleen nuo väsyneemmät ajat ja pieni tsemppi sinulle, että kyllä nekin ajat menevät ohitse <3

      Poista
  3. Hitsi, kirjoitin pitkän kommentin, mutta se hävisi tuon robottivarmennuksen aikana! :/ Referoituna sisältö meni jotenkin näin, että ” Kiitos tästä blogista, tosi kiva kun kirjoitat ja kuvaat! Oon lukenut jo vuosia, asuitte silloin vielä pikkupoikien kanssa Suomessa. Mulla on semmoinen olo, että jos tunnettais oikeassa elämässä, niin me oltais varmaan ainakin hyviä kavereita, ellei jopa ihan ystäviä. Arvostan tosi paljon sun tapaa suhtautua lapsiin ja olla äiti, tykkään ihan hirveesti. Kaikkea hyvää koko perheelle ja tsempit uusiin tuuliin; toivottavasti jaksat kirjoittaa meille!”
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsin robotti-varmennus! Täytyy tutkia miten sen saa pois päältä!

      Ja kiitos ihanasta kommentista. kiva, kun olet pysynyt jo noin pitkään mukana - nuo ajat tuntuvat nyt niin kaukaisilta, vaikka lämmöllä muistelenkin meidän elämää täällä Helsingissä <3

      Ja varmasti jaksan kirjoittaa, kun lukijoina on sinunlaisiasi ihania lämpimiä tyyppejä. Mähän olenkin vähän niinkuin teidän kaikkien kaveri ja te mun!

      Poista

Kiitos, jos kommentoit. Olet huippu!